Herkkutatit

Herkkutatti, Boletus edulis on kuusen seuralainen ja sitä nimitetään joskus myös kuusenherkkutatiksi. Muut kauppasienilajit ovat tammenherkkutatti, Boletus reticulatus ja männynherkkutatti, Boletus pinophilus. Lisäksi tunnetaan myös koivunherkkutatti, Boletus betulicola, mutta sen erottaminen herkkutatista on niin vaikeaa, että sitä ei aina käsitellä omana lajinaan. Näitä kaikkia voidaan käyttää ja säilöä samalla tavoin, joten niitä voidaan käsitellä yhtenä ryhmänä. Koska herkkutatti on selvästi yleisin, jatkossa herkkutatteja käsitellään vain sen näkökulmasta.

Kaikkia herkkutatteja voi löytää hyvinkin aikaisin, jo kesäkuussa, mutta tammenherkkutatti ja koivunherkkutatti ovat varhaisimpia, joten niihin kannattaa tutustua ensin. Varsinainen satokausi ajoittuu kuitenkin elokuun lopulle ja syyskuun alkuun, mutta sen alku ja pituus vaihtelee vuodesta toiseen. Eräs hyvä nyrkkisääntö on viljojen sadonkorjuu. Lähes aina puimureiden ollessa töissä pelloilla, on herkkutatteja metsissä. Dalla Vallen ajankohtaista-sivu on myös hyvä tietolähde.

Ilmatieteen laitoksen sivuilta voi seurata sademääriä ja jokaisen kuukauden alkupäivinä julkaistaan edellisen kuukauden tilastokooste. Jos elokuussa on satanut keskimääräistä enemmän Kaarinan Yltöisissä, on Kemiössä todennäköisesti keskimääräistä parempi herkkutattivuosi. Sademäärät näkyvät myös kartalla, mutta kuukausitilaston lopussa on Yltöisten tiedot numeroarvoina.

Herkkutatista ei ole ainuttakaan hyvää sivua suomeksi netissä. Edellä olleet linkit Helsingin Yliopiston sivuille ovat ihan hyviä peruskuvaussivuja. Myös Dalla Vallen sivut Tietoa tateista ja Poimintaohje kannattaa lukea.

Herkkutatin lakin halkaisijasta on eri lähteissä vaihtelevaa tietoa. Suurimmaksi kooksi on mainittu 20, 25 tai 30 cm, mutta Lauri Gröhn on väittänyt poimineensa Nauvosta peräti 35-senttisen, joka valokuvan perusteella näyttää männynherkkutatilta. Minun poimimistani suurin on ollut 28-senttinen, mutta metsään on saattanut jäädä sitäkin isompia. Isot herkkutatit ovat usein huonokuntoisia, mutta kun niiden paino on usein yli kilon, painavin minun poimimani lähes kokonaan syömäkelpoinen on ollut painoltaan 1385 g, kannattaa ison herkkutatin lakkia tökkiä sormella. Liian pehmeää ei kannata poimia.

Dalla Vallen luokittelu I, II ja III-luokan herkkutatteihin ja siihen perustuva hinnoittelu on mielestäni harhaanjohtavaa. III-luokan tattien ostohinta on tyypillisesti 1 €/kg, mutta I-luokasta maksetaan noin 4 €/kg. III-luokan tatit voivat kuitenkin olla vielä täysin syöntikelpoisia, maku on jopa parempi tai ainakin yhtä hyvä ja koska ne ovat suurempia ja nopeampia käsitellä, pitäisikin mieluummin suosia isoja III-luokan tatteja. Esimerkiksi vuonna 2014 keskikesän pitkä lähes sateeton jakso harvensi sienisääksien määrän niin pieneksi, että suuretkin herkkutatit olivat lähes madottomia. Tavanomaisempana vuotena isoissa tateissa toukkia kuitenkin tuppaa olemaan, mutta lakin pehmeys on nopea testata.

Kuivattavaksi viipaloidusta siivusta on helppo poistaa huonot kohdat.

Kuten esimerkiksi HY:n herkkutatti-sivulla todetaan, ei pieni toukkien määrä herkkutatissa haittaa. Itse olen pillistön osalta pitänyt rajana mustaa väriä. Kun viipaloin tatteja kuivattavaksi, on mustuneet osat helppo leikata pois. Muiden osien reikäisyyden raja on makuasia, mutta jälleen mustaa väriä voi pitää ehdottomana hylkyperusteena.